torstai 2. kesäkuuta 2011

Leppoisassa myötätuulessa kohti etelää


Keskiviikko valkeni aurinkoisena ja tuulisena. Aamiainen syötiin leirintäalueen pihalla ja sitten taas matkaan. Nyt kohteena oli lauttaranta, josta Rostockin lautta lähtee klo 13. Aikaa oli meillä runsaasti, saatoimme rullailla kaikessa rauhassa etelään. Juoma- ja laiskottelutauko pidettiin viitisen kilometriä ennen satamaa. Satamassa odoteltiin hetki, sitten ajettiin pitkänä letkana laivan uumeniin.

Tässä vaiheessa kerron muutaman sanan matkalaisten pyöristä ja muista varusteista. Porukassa löytyy lähes ammattilaisia pyöräilijöitä, joilla on kaikki mahdolliset erilaiset vaatteet ja laitteet. Suurin osa on kuitenkin tavallisia kulkijoita, jotka ajelevat omalla kotoisalla pyörällään ja tyylillään. Pyöräkoreissa on erilaisia pussukoita ja pikkureppuja, kenkinä varvassandaaleita, lenkkareita tai vaelluskenkiä, vaatteina pyöräilyhousuja, farkkuja, shortseja, hameita jne. Eli pukeutuminen ja varustelu eivät ole tässä porukassa mikään ongelma.

Kun saavuimme laivalla Rostockiin, meillä oli juhlava vastaanotto. Satamassa oli joukko kirjastolaisia kyltteineen hurraamassa, samoin kaupungin ja kirjastolaitoksen johtohenkilöitä sekä paljon tiedotusvälineiden edustajia. Kuuntelimme tervetulotoivotuksia ja asetuimme kuvattaviksi. Tämän mediaryöpytyksen jälkeen odottelimme hetken, jonka jälkeen lähdimme poliisisaattueen kanssa kohti retkeilymajaa. Ajoimme moottoritietä pitkin isona letkana, jonka edessä ja takana kulki vilkkuvavaloinen poliisiauto. Oli aika juhlallista, kun moottoritien tunneli suljettiin meitä varten muulta liikenteeltä ja kun punaisista liikennevaloista välittämättä ajoimme eteenpäin. Kun saavuimme retkeilymajaan, meillä oli peräti melkein tunti aikaa käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet, jonka jälkeen meidät vietiin bussilla yliopistolle kirjastoseminaariin.

Kirjastoseminaarissa kuulimme puolenkymmentä esitystä kirjastotiloista ja kirjastojen uusista toimintamuodoista. Sitten kävelimme yliopiston kirjaston opiskelijaruokalaan, jonne paikalliset kirjastolaiset olivat järjestäneet meille oivallisen juhlan. 

Ruuan jälkeen (n. klo 22) lähti osa porukasta tutustumaan juhlapaikan vieressä sijaitsevaan upeaan yliopistonkirjastoon, jonka on suunnitellut tanskalainen Henning Larsen. Porukka ei liene ihan täyspäistä, jos huvitteluna on kirjastokäynti keskellä yötä pitkän pyöräily- ja seminaaripäivän jälkeen. Onneksi ehdittiin vielä vähän tanssia, kun paikallisten nuorten bändi soitti innokkaasti rockia. Sitten vain bussilla takaisin retkeilymajaan ja nukkumaan tosi uupuneina. Laitan tämän tekstin retkeilymajassa nettiin, kuvia en jaksa laittaa ja kartasta ei ole edelleenkään tietoakaaan.
Katso viidennen päivän video.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti