perjantai 20. toukokuuta 2011

Maija lähti matkalle...

ja otti mukaansa pyörän. Ja otan mukaani paljon muutakin, kypärän, makuupussin, makuualustan, vaihtovaatteet, astiat, läppärin jne. Lasten muistileikin avulla yritän pitää mielessä, mitä kaikkea tarvitsen matkalle mukaan.  Olen lähdössä 27.5.2011 ensimmäiseen kansainväliseen kirjastoalan pyöräillen tehtävään "epäkonferenssiin". Matkamme alkaa Kööpenhaminasta lauantaina 28.5. ja päättyy Berliiniin 7.6. Tapahtumaan osallistuu vajaa sata kirjastoalan ammattilaista noin 15 eri maasta. Päivittäiset pyörämatkamme ovat 60-80 km paitsi viimeisenä päivänä 120 km, mikä tulee olemaan aika tiukka rupeama. Matkan aikana tutustumme kirjastoihin Tanskassa ja Saksassa ja osallistumme iltaisin erilaisiin vapaamuotoisiiin keskustelutilaisuuksiin ja tapaamisiin. Berliinissä odottaa seminaari, Saksan Kirjastoseuran satavuotisjuhlallisuudet ja pyöräily halki kaupungin. Tapahtuman järjestäjät ovat Suomesta. Lisätietoja löytyy tapahtuman kotisivuilta Cycling for Libraries.

Osallistun siis tähän pyöräilytapahtumaan. Tavoittenani on verkottua kansainvälisesti ihmisten kanssa, joita kiinnostaa tulevaisuuden kirjasto. Olen työskennellyt kaksi vuotta Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt -hankkeen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston osahankkeessa Tiedon ja kulttuurin avoin oppimisympäristö. Olemme kehitelleet Hämeenlinnassa uusia verkkopalveluja kansalaisille, esim. aluetietoa kokoava Häme-Wiki ja Googlen karttoja hyödyntävä Virtuaalipolku.fi-palvelu.

Lähden matkalle ensi perjantaina, ensin lentämällä Kööpenhaminaan ja seuraavana aamuna koko porukan kanssa Berliiniä kohti. tarkoitukseni on kertoa tässä blogissa matkan tunnelmista, tapahtumista ja kaikista keskusteluista. On kuitenkin mahdollista, etten jaksa ihan kaikesta kirjoittaa, päivän pyöräily voi koetella muitakin ruumiinosia kuin takamusta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti